Nuuskintaa kilpailumielellä - Pohjoismaiset vankilakoirat ottavat mittaa toisistaan

Julkaistu 31.8.2017

Keravalla 4.–6. syyskuuta järjestettävät pohjoismaiset vankilakoirien PM-kisat keräävät osallistujia Ruotsista, Norjasta, Virosta ja Suomesta. Tanskasta ei tällä kertaa ole edustusta.

Vankiloissa työskenteleville huumekoirille ohjaajineen on järjestetty pohjoismaisia kisoja joka toinen vuosi. Mestaruutta puolustaa Marko Heiska ja bordercollie Iiro Oulun vankilasta. Kilpailussa taso on kova, sillä mukana on tällä kertaa myös keväällä järjestettyjen Baltian mestaruuskilpailujen voittajakoira Tallinnan vankilasta.

Yleisö on tervetullutta katsomaan kisoja

Yleisö voi tulla seuraamaan yleisörasteille vankilakoirien kilpailua maanantaina 4.9. klo 15–18 Keravan vankilan alueelle. Jos tottelevaisuustehtävät kiinnostavat, kannattaa tulla paikalle maanantaina. Tiistaina 5.9. on vuorossa etsintätehtäviä klo 10–15 autoliikkeen pihalla Keravalla.

Huumekoiria on ollut Suomen vankiloissa jo 20 vuoden ajan. Kuluva vuosi on siis juhlavuosi vankilakoiratoiminnassa.

Kilpailun järjestää Keravan vankila yhteistyössä Suomen Poliisikoirayhdistyksen kanssa. Virka-apua on saatu myös Puolustusvoimilta. Huumekoiratoiminnassa viranomaisyhteistyöllä on suuri merkitys.

– Kilpailun lomassa verkostoidutaan ja kuullaan etsintätapojen kehittymisestä ja toiminnoista, kertoo koiranohjaaja ja tilaisuuden järjestelyistä vastaava Jorma Tuomiranta Keravan vankilasta.

Yleisörastit:
Maanantai 4.9. klo 15–18, Keravan vankila, Lahdentie 711, 04200 Kerava
Tiistai 5.9. klo 10–15, Autotalo Laakkonen, Sarviniitynkatu 10, 04200 Kerava

Lisätietoja: Koiranohjaaja Jorma Tuomiranta, p. 050 461 6955