Etusivu » Ajankohtaista » Tiedotteet ja uutiset » Tiedotteet ja uutiset 2017 » Vankien määrä kääntyi pitkästä aikaa nousuun

Vankien määrä kääntyi pitkästä aikaa nousuun

Julkaistu 24.3.2017

Vankien määrä kääntyi vuonna 2016 pitkästä aikaa nousuun. Keskivankiluku oli 52 vankia suurempi kuin edellisvuonna, mikä selittyy pääasiassa ulkomaalaisten vankien määrän kasvulla. Tämä selviää Rikosseuraamuslaitoksen tuoreesta tilinpäätös- ja toimintakertomuksesta vuodelta 2016.

Tutkintavangeista ulkomaalaisia on jo selkeästi yli kolmannes. Kun tarkastellaan kansallisuuksia, on nähtävissä turvapaikanhakijoiden suuren määrän vaikutus. Ulkomaalaisten vankien määrän lisäys on kuitenkin ollut maltillista maahan saapuneiden ulkomaalaisten kokonaismäärään verrattuna. Vankimäärän kasvua selittää myös keskimääräisen laitosajan pidentyminen. Yhdyskuntaseuraamuksia suorittavien asiakkaiden keskimäärä oli raportointijaksolla n. 30 pienempi kuin vuonna 2015. Turvallisuustilanne säilyi hyvänä vuonna 2016. Suljetusta vankilasta karkaamisia oli yhdeksän (vuonna 2015 kahdeksan).

Valvottujen koevapauksien määrä laski hieman edellisvuodesta, eikä tältä osin päästy tulostavoitteeseen. Keskimäärin valvotussa koevapaudessa oli päivässä 203 vankia (209 vuonna 2015). Tätä selittää muun muassa naispuolisten vankeusvankien määrän selkeä lasku vuosina 2015−2016. Selkeimmin lasku näkyy Vanajan vankilassa, joka on pääosin vastannut naisvankien koevapauden valmistelusta.

Viiden vuoden seuranta-ajalla suoraan vankilasta vapautuneista 51,3 prosenttia joutui uudelleen vankilaan. Vankilasta valvotun koevapauden kautta vapautuneista uuden tuomion (vankila, yhdyskuntaseuraamus tai valvontarangaistus) sai vain 39,6 prosenttia. Näissä molemmissa luvuissa on pientä nousua vuoteen 2015 verrattuna.

Vuonna 2016 vuorokausi suljetussa vankilassa maksoi 200 euroa vankia kohden. Avolaitoksessa vastaava kustannus oli 116 euroa ja valvotussa koevapaudessa vain 54 euroa. Yhdyskuntaseuraamukset ovat huomattavasti edullisempia. Niistä kalleimmaksi yhteiskunnalle tulee valvontarangaistus, jonka kustannus oli noin 86 euroa vuorokaudessa. Yleisimmän yhdyskuntaseuraamuksen, yhdyskuntapalvelun, vuorokausihinta oli vuonna 2016 vain 12 euroa.

Vuoden 2016 aikana julkaistiin sekä Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) kertomus että Helsingin yliopiston tutkimus, joista molemmista käy ilmi muun muassa vankilakäytäntöjen vaihtelevuus ja puutteita vankien oikeuksien toteutumisessa. Rikosseuraamuslaitos tulee jatkossa kiinnittämään enemmän huomiota yhdenvertaisuuden ja yhdenmukaisuuden toteutumiseen muun muassa tehostamalla ja selkeyttämällä laillisuusvalvonnan kannanottojen käsittelyä, virastojen ohjausta ja lainmuutosten valmistelua sekä jalkauttamistoimia.

Rikosseuraamuslaitoksen toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2016 on kokonaisuudessaan luettavissa täältä.

Lisätietoja: pääjohtaja Esa Vesterbacka, p. 029 56 88400 ja
suunnittelupäällikkö Pia Raassina-Terho, p. 029 56 88 421